Kuljin kirjastossa ja löysin Hulmin Kuoleman horisontin. Luin sen kerralla ja luin sen paloissa. Pidän harkiten uusia kirjoja eli myyn turhaa koko ajan pois. Tämän haluan omistaa itse - pysyvästi.
Kuoleman horisontti ja kirjoitus lähestyy kuolemasta kirjoittamista. Kirja sopii sekä kirjoittajaohjaajille että kirjoittamista harrastaville. Hulmi rikkoo taitavasti genrerajoja, sillä esseenomaisessa tekstissä yhdistyy lyyrisyys sekä konkreettiset kirjoitustehtävät. Kirjassa on mm. Tomas Tranströmerin, Leena Rantasen, Raija Siekkisen, Helinä Siikalan, Solveig von Schoulzin ja Bo Carpelanin tekstikatkelmia.
Hulmi kuljettaa tottunein ottein lukijaa Hietaniemen hautausmaan kortteleissa, astelee hiekkakäytäviä tuntien sen sokkelot. Hän pysähtyy kappelin edustalla samojen auringonkukkien eteen kuin minäkin. Hän kertoo, että Hietsu merkitsee hänelle uimarantaa ja hautoja, kuten niin monelle. Itse lisään, että olen polvistunut monen ruusupuskan eteen sankareilla satoi tai paistoi. Hulmi kyselee vainajan sielun paikkaa, tavoittaako sielun myös mullan alta, kollektiivisilta surumailta, jyhkeistä kivimetsistä? Tuntuu, että en halua edes kertoa enempää tästä matkaoppaasta, jokaisen on kuljettava se itse. Kivimuuri erottaa kaksi maailmaa, elävien ja kuolleiden, kuten se erottaa myös eri uskontokuntien lepääjät. Kirjoittavat kulkevat ohjeiden mukaisesti etsien sopivat kohteet, jotka taltioivat mieleensä kuvina ja kirjoittavat muistamansa paperille. Joku kirjoittaa kirjeen kuolleelle äidilleen, joku tuntemattomalle, jonka tarinan tuntee.
Samaan aikaan luin kirjan Mikään ei häviä - Kirjoituksia kuolemankulttuurista, mutta sen sekavuus hajotti minua. Hulmin kirja oli eheä kokonaisuus. Hän kiihdyttää vauhtiin dance macabreen vanitaksen kontekstissa ja ujuttaa kuoleman symbolit eteemme.
Tiesitkö, että ennen Hietaniemen portista astuttiin sisään Kalmistokadulta, nykyisin Mechelininkadulta? Marian sairaalan imagoon sopi paremmin uudistettu nimi. Hulmi kuljettaa kirjoittajiaan lapsuuteni maisemissa ja maalaa Lapinlahden jyhkeän sairaalan silmien eteen, joka sekin toimi Helsinki liekeissä näyttämönä. Vastapäätä sairaalaa on portaat veteen, joilla istuin lapsena miettien, mihin valtakuntaan ne vievät?
Hetkessä Hulmi sieppaa lukijan mukaansa maailmalle ja johdattaa British Museumin käytäville ja kertoo Virginia Woolfin, Ted Hughesin, Sylvia Plathin ja T. S Eliotin asuneen aikoinaan näillä samoilla kulmilla. Näiden talojen asujalaatat innostavat kulttuurituristeja ihan sinä missä Buckingham Palace.
Heli Hulmi Kuoleman horisontti
Kansanvalistusseura 2012. Keskustakampuksen kirjaston kirja.
Tämän kirjoituksen ansiosta löysin myös ja on todella hyvä, innostava, eräs parhaimmista, kiitos
VastaaPoista