lauantai 29. maaliskuuta 2014

Sara Blædel: Vain yksi elämä.




En ole lukenut Sara Blædelin aiempaa kirjaa Nimimerkki Prinsessa. Olen lukenut paljon ns. skandinaavisia naisten kirjoittamia dekkareita, etenkin ruotsalaisia. Blædel vie aivan uuteen ympäristöön, joten luin kirjan innostuneena.

Kirjassa Vain yksi elämä kööpenhaminalaisetsivä Louise Rick kutsutaan pikkukaupungin poliisivoimien avuksi selvittämään maahanmuuttajatytön murhaa. Samra al-Abd, 15 -vuotias koulutyttö on löytynyt rantavedestä tapettuna. Perheen isä, Ibrahim al-Abd, oli saapunut maahan 1998 ja Sada lasten kanssa 2002, jolloin nuorimmainen ei ollut vielä syntynyt.

Tutkimuksissa selviää, että Samran maahanmuuttajatausta vaikuttaa arkeen jopa niin, että tutkijoidenkin on vaikea käsittää tapauksen taustatekijöitä. Samra on tasapainoillut kahden maailman välissä, jossa arkea eletään tanskalaisten koulukavereiden kanssa ja toisaalla taustalla vaikuttavat hyvinkin voimakkaasti jordanialaisen suvun käsitykset perheestä ja kunniasta. Samra eli arkea iässä, jossa hän rakensi minäkuvaa, jossa kulttuuriset identiteetit kolhiintuivat toisiinsa, oman historian ja kulttuurin diskursseissa. Se on ikään kuin oman itsensä positioimista aikaan ja paikkaan eli menneen ja nykyhetken dialogia. Maahanmuuttajan identiteetti on kosmopoliittisempi, sillä hän on saattanut säilyttää oman kielensä ja kulttuurinsa. Hänellä on juuret maailmalla ja koti tässä tapauksessa Tanskassa. Identiteetti on paljon ylirajaisempi, kun skype ja sosiaalinen media ovat yksilön arjessa. Maahanmuuttajan ikkunat ovat avoimet muutenkin kuin länsimaalaiseen kulttuuriin, amerikkalaiseen elämänmenoon, hänen maailmansa on erilaisempi kuin meidän Siljan matkat tai sinivalkoisin siivin koetut Kanarian lomat. Maahanmuuttajat ovat usein kaksoisidentiteetin kantajia.


Kunniaan liittyvä väkivalta on meille vieras.  Meidän on vaikea ymmärtää, että isobroidi nuokkuisi luokkamme ulkopuolella vahtimassa meitä. Myös nuorten naisten ja tyttöjen sosiaalinen kontrolli, pakkoavioliitot, kanssakäymisten rajoitukset  ovat meille vieraita.

 Samra on kaunis tyttö, ja olen usein ollut huomaavinani, että vanhemmat ovat panneet Hamidin vähän niin kuin vahtimaan sisarta. Usein veli on seisonut ulkona odottamassa, kun sisaren koulupäivä päättyy, ja he ovat menneet kotiin yhdessä.

 Samran koulukaverin Dicte Møllerin ja hänen perheensä kuvaus on mielenkiintoinen. Lopun ratkaisussa Anne Møllerin tarina on kuvattu kiinnostavasti, se olisi voinut tapahtua banaalisti, mutta Annen voimien loppuminen, stressi on kuvattu todentuntuisesti. Kirjailija sanoo jälkisanoissa, että tarina olisi voinut tapahtua ja jotkut tarinan osista ovatkin tapahtuneet. Ehkä juuri tämä todentuntuisuus luo viehätyksensä. Ei tarvita mytologiaa, magiaa, vaan arkipäivän realismia yhteiskunnasta, jossa mekin elämme. Kirjan kohtalot ja tapahtumat voisivat tapahtua ihan hyvin tässäkin maassa, tässä moninaistuvassa Suomessa. Kirjassa tuodaan hyvin esiin, kuinka vähän me tiedämme eri kulttuureista, kuinka stereotypioisia ajatuksemme ovat ja kuinka paljon meidän pitäisi tietää voidaksemme etsiä ratkaisuja. Etsimme tuomiot kuitenkin omien lakiemme mukaan. Blædel avaa hyvin monikulttuurista yhteiskuntaa. Myös Louise Rickin hyvä ystävä, Camilla Lind, tuo journalistin näkökulman maahanmuuttajien integroitumiseen, etniseen kulttuuriin, maahanmuuttajien asemaan jne. Louisen ja Kim Rasmussenin suhde on myös piristävä ratkaisu, mitä on tehdä tuon kaltaista työtä yhdessä.

 Maahanmuuttajalapset pannaan kunnallisiin kouluihin, ja sen vuoksi jotkut tanskalaisperheet ovat paha kyllä päättäneet lähettää omat lapsensa yksityiskouluihin, hän sanoi.

 Skandinaavinen nainen on itsenäinen, sillä hän ei hahmota maailmaa miehen kautta Sadan tavoin. Tämä on täysin mahdoton kohtalo Sadalle, jonka lähtökohta on hyvin patriarkaalisen yhteisöin taustoittama. Tasa-arvoinen yhteiskuntamme on erilainen sukupuoliroolien suhteen. Nuorisokulttuurimme on hyvin erilainen kuin etnisten maahanmuuttajien traditionaalinen perhekulttuuri. Sada al-Abd on 37-vuotias jordanialaisnainen, joka kuvaa elämäänsä:

 Kyyneleet alkoivat taas valua Sadan poskille. Hän itki hiljaa.

Yksinäisyyden takia, hän kuiskasi lopulta niin hiljaa, että Camilla joutui kumartumaan eteenpäin kuullakseen. - Jos olisin lähtenyt, ei meillä olisi ollut ketään. Minä ehkä olisin selvinnyt siitä, mutta se olisi ollut väärin lapsia kohtaan. Elämä olisi loppunut.

 Olemme omaksuneet joitakin termejä kuten verivelka, verikosto sekä suvun häpeä. Saatamme tajuta jollain tasolla länsimaalaisen kulttuurimme erilaisuuden, oman vapaamman tavan elää. Tapahtumien kulku nostaa ennakkoluuloja ja ratkaisuja on helppo hakea juuri ennakkoasenteiden kautta. Jotenkin lopputulos on enemmän fifty-fifty. Sen puolesta huokaisee helpotuksesta, että osaamme laittaa myös itsemme likoon. Emme ole aina valmiita ymmärtämään, että maahanmuuttaja sopeutuu uuteen kulttuuriin ja tulee uuden kulttuurin osaksi, mutta voi kuitenkin säilyttää oman identiteettinsä ja kulttuurinsa erityispiirteet. Toisaalta se ei ole aina helppoa, jos meiltä riistetään omaamme. Viime päivien keskustelut Suvivirrestä ovat saaneet ihmiset surullisiksi.

 Samran äiti kertoo elämästä:

- Silloin kun tyttöjä tapetaan, se johtuu siitä, että perheen kunnia muun perheen silmissä on uhattuna, siis ison perheen silmissä.

- Ei sellaista tapahdu koskaan silloin kun kukaan perheen ulkopuolella ei tiedä, mitä on tapahtunut, Sada selitti hitaasti, ikää kuin etsien joka sanaa. - Tyttäreni ei ole tehnyt mitään, mistä perheemme ei tietäisi.

Blædelin Vain yksi elämä on hyvin kirjoitettu ja ajankohtainen, paljon enemmän kuin normaali viihdykkeellinen perusdekkari. Kirjan teksti on ajankohtainen ja asiallinen, sillä monikulttuurisessa yhteiskunnassa on oltava valmis kohtaamisiin, sillä kohtaamiset vähentävät ennakkoluuloja.

Sara Blædel Vain yksi elämä
Karisto 2014. Arvostelukappale.

 Kirjasähkökäyrä kirjoittaa myös tästä kirjasta.

2 kommenttia:

  1. Blædel on hyvä vaihtoehto ruotsalaisdekkaristeille. Dekkarin aihe oli todella ajankohtainen maahanmuuttaja-keskusteluineen. Alkuperäisteos oli julkaistu jo 7 vuotta sitten Tanskassa ja kirjassa näkyi maahanmuuttajiin kohdistuva väkivalta.
    Kirjassa käsiteltiin surua monesta eri näkökulmasta.

    VastaaPoista
  2. Mai, minun pitää löytää tuo tekijän aiempi kirja.

    VastaaPoista

Ilahduta minua kommentilla!